Sisältö
Teemme Pohjois-Italian Lago Maggiorella ja Val Granden kansallispuistossa rauhallisia patikointiretkiä,
joiden pituudet ovat noin 6–10 km. Matka majapaikalta vaelluskohteeseen kestää noin 30 minuuttia
(M.Giove: 45minuuttia). Patikointien aikana hyödynnämme liikunnan lisäksi erilaisia luonnossa tehtäviä
stressinsäätelyn harjoitteita. Lisäksi toteutamme koulutuksellisia keskusteluja syventäen luontoteeman
käyttämistä psykoterapeutin omassa palautumisessa ja käytännön asiakastyössä.
Kun psykoterapian tavoitteena on riittävän hyvä terveys, jotta työkyky voidaan saavuttaa ja ylläpitää, on
samalla hyvä tarkastella niitä keinoja, joilla terapeutti tukee omaa työkykyään. Jaamme kokemuksia ja
kokeilemme osallistujien hyväksi havaitsemia menetelmiä ja tutkimme uusia tapoja tehdä psykoterapeutin
työtä.
Majapaikkamme, yli 200 vuotta vanha, remontoitu, yli 60 v saman suvun hallinnassa ollut viehättävä huvila
Casa degli Amici, sijaitsee retkikohteisiin nähden keskeisesti pienessä Biganzolon kylässä Lago Maggioren
rannan tuntumassa hieman Verbaniasta koilliseen. Huoneista ja yhteisistä tiloista, kuten terassi ja puutarha,
on pääosin järvinäkymät. Ympärillä on vehreä puutarha sekä järvi- ja vuoristomaisemia.
Ohjaajat:
Nina Lyytinen,
PsL, työ- ja organisaatiopsykologian
erikoispsykologi, EMDR-terapeutti,
Psykopodiaa- podcastin vetäjä
Maarit Lindström,
LL, työterveyshuollon erikoislääkäri, asiantuntijalääkäri,
luonnon terveysvaikutuksista vakuuttunut erä- ja luonto-opas, sekä
Kari Hiltunen,
erikoishammasteknikko, kokenut luontoliikkuja ja eränkävijä, toinen vaellusopas,
Kivitasku -hiking
Ilmoittautuminen: kivitaskuhiking@gmail.com, lisätiedot: www.kivitasku-hiking.fi
Ryhmän koko on 8–11 henkilöä ja paikat varataan ilmoittautumisjärjestyksessä majoittuen ensisijaisesti 2 hengen huoneissa. Ilmoittauduthan viimeistään 30.11.23 mennessä!
Ohjelma
La 20.4.24: Saapuminen Milanoon, kuljetus Biganzoloon, majoittuminen ja tervetuloa!
Majoittuminen huoneisiin klo 20 mennessä.
Klo 20.30 huvilan terassilla: iltapalaa, tervetulosanat, esittäytyminen, viikon ohjelman läpikäynti ja
varusteiden tarkistus.
Su 21.4.24: Koulutuksen aloitus ja Monte Giove, 1298/860 m, 6 km, keskiraskas
klo 9–11 Aamupala/brunssi klo 9–10 ja johdanto koulutukseen klo 10–11
klo 11.30 lähtö vaellukselle
Vaellus noin klo 12.30–17.30 sisältäen lounasevästauon Marcalonen maatilamajoituksen ravintolassa,
juoma- ja kahvitauot. www.agriturismomarcalone.it
Paluu klo 18.30 mennessä majapaikalle kaupan kautta
Illallinen klo 19.30 alkaen Biganzolossa
Ma 22.4.24: Koulutus ja retki Val Granden kansallispuistoon; Monte Faiè, 8 km, keskiraskas maasto
klo 8–10.30 Aamupala/brunssi klo 8–9 ja koulutus klo 9–10.30
klo 11 lähtö vaellukselle.
Edellisen päivän harjoitteiden läpikäynti ja kokemusten jakaminen vaelluksen aluksi.
Vaellus noin klo 12–16.30 sisältäen harjoitukset ja tauot
Illallinen klo 17–19, Pallanza
Paluu majapaikkaan noin klo 19.30
Ti 23.4.24: Koulutus ja Villa Taranto, kasvitieteellinen puutarha, (noin klo 11–16 sisältäen ruoka- ja
kahvitauot ja koulutuksen).
klo 8.30–10 Aamupala/brunssi, ja sen jälkeen lähtö klo 10.30, automatka 3 km. Ko. ajankohtana kukkivat
mm. lukuisat tulppaanit, orvokit, helmililjat, kielot, narsissit, krookukset, vuokot, magnoliat, onnenpensaat,
wisteriat, alppiruusut, silkkiunikot ja kirsikkapuut. Alueella kertyy herkästi noin 5 km verran kävelyä.
Runsaasti mahdollisuuksia mm. aistiharjoituksiin. www.villataranto.it
Tämän jälkeen vapaata ohjelmaa; halukkaat voivat tutustua kävellen Intraan ja/tai Verbaniaan tai käydä
Intrasta laivan kyydissä vastarannalla Lavenossa (laivarantaan noin 1 km). Voimme myös ryhmänä käydä
Lavenossa illallisella noin klo 19. Ohjelma täsmentyy tervetuloillassa.
Ke 24.4.24: Koulutus ja ja Sentiero Azzurro, rengasreitti Mont´Orfanolle, 10 km, keskiraskas
klo 9–10 Aamupala/brunssi
klo 10.30 lähtö vaellukselle
Vaellus noin klo 11–16.30 sisältäen koulutusta, lounasevästauon sekä juoma- ja kahvitauot.
Paluu, ja iltaruokailu noin klo 17.00 alkaen rantaravintolassa, Mergozzo
To 25.4.24: Koulutus ja vaellus Traffiume -Cavaglio-Traffiume sekä Orrido Anna,
klo 8–10.30 Aamupala/brunssi klo 8–9, ja koulutus 9–10.30, edellisen päivän harjoitteiden läpikäynti ja
kokemusten vaihto
klo 11.30 lähtö vaellukselle
Vaellus klo 12–17.30 sisältäen tauot, koulutusta ja poikkeamisen Orrido Annassa, jossa uinti halukkaille.
Päätösillallinen Cannobion rantaravintolassa klo 18–18.30 alkaen.
Pe 26.4.24: Koulutuksen päätös ja huoneiden luovutus
klo 8–10.30 Aamupala/brunssi klo 8–9, koulutuksen päätöskeskustelu ja palautteet klo 9–10.30.
Huoneiden luovutus ja valmistautuminen kotimatkaa varten.
Lentokenttäkuljetuksen kellonaika sovitaan myöhemmin
vastaamaan lentoaikataulua.
Hyvää kotimatkaa!
Lisätiedot:
Hinta:
1790 euroa sisältää: alv:n, majoituksen 2 h huoneessa lakanoin ja pyyhkein (+yhden hengen huoneen lisähinta 390e), koulutuksen, vaellukset, opastuksen ja oppaiden muut palvelut, kuten kuljetukset kohteisiin ja yhteisen lentokenttäkuljetuksen tullessa ja lähtiessä ohjelman mukaiseen aikaan, tervetulotarjoilun ja aamiaistarvikkeista yhdessä valmistetun aamiaisen/brunssin päivittäin.
Ravitseva aamupala/brunssi sisältää mm. kahvia, teetä, mehua, leipää, leikkeleitä, jugurttia, mysliä, puuroa, munia ja hedelmiä. Halukkaat saavat kahvia/teetä myös termospulloon vaellusevääksi.
Hinta ei sisällä lentomatkoja, vaelluseväitä, välipaloja, ravintolaruokailua eikä laiva- ja pääsylippuja.
Matkat:
Finnair lentää Helsingistä Milanon Malpensan lentokentälle, ja esim. lennolla klo 16.10, joka on Milanossa klo 18.15, ehtii tervetuloiltaan. Myös maata pitkin matkustaville on hyviä vaihtoehtoja, kuten juna tai flixbussi Tukholmasta Hampuriin ja siitä junalla tai bussilla Milanoon. Yöjuna tai -bussi säästää aikaa. Myös maata pitkin matkustavat pääsevät samaan yhteiskuljetukseen tarvittaessa Malpensan lentokentältä. Baselista pääsee myös junalla Domodossolaan ja siitä Stresaan, josta voi nousta yhteiskuljetukseen.
Lentomatkat tai matkat maata pitkin eivät kuulu matkan hintaan, mutta kuljetus kerran tulo- ja kerran lähtöpäivänä sekä kuljetukset vaelluskohteisiin kuuluvat.
Kuljetusajat sovitaan myöhemmin.
Majoitus:
Majoitumme Lago Maggioren Biganzolon kylässä rennossa, historiallisessa, mutta hyväkuntoisessa ja hyvin varustellussa, saman suvun omistuksessa yli 60 v olleessa huvila Casa degli Amici: ssa, jossa on avotakka tupakeittiössä, makuutilat jopa 12 henkilölle enimmäkseen 2hh:ssa (parisängyt), useampi kylpyhuone ja wc. Talossa on myös terassi sekä kaunis kukkiva puutarha.
Das Anwesen – Biganzolo
Ruokailut:
Valmistamme aamiaisen/brunssin yhdessä oppaiden hankkimista aamiaistarvikkeista. Käymme kaupassa matkalla majapaikkaan siten, että jokainen saa lounaseväänsä, välipalansa sekä mahd. iltapalansa ja -juomansa makunsa mukaisesti, tarvittaessa täydennämme varastoja muilla automatkoilla. Ota mukaan jo Suomesta ensimmäisen vaelluspäivän välipalat, lounas syödään silloin maatilamajoituksella.
Oppaat tarjoavat ja matkan hintaan kuuluvat aamiaiset/brunssit/eväskahvit ja tervetulotarjoilun. Muuten illallinen nautitaan alueen ravintolassa omakustanteisesti.
Koulutus:
Viikon aikana toteutamme koulutuksellisia keskusteluja syventäen luontoteeman käyttämistä
psykoterapeutin työssä. Nina on käyttänyt luontolähtöisiä ja muita stressinsäätelyn menetelmiä
ohjatessaan Libanonissa palestiinalaispakolaisten kanssa työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä vuodesta
2014. He kokivat itse hyötyvänsä menetelmistä niin paljon, että heille järjestettiin kouluttajakoulutus ja nyt
nämä 10 sosiaalityöntekijää hyödyntää ja kouluttaa muita näistä teemoista.
Jaamme kokemuksia ja kokeilemme luontolähtöisten menetelmien käyttöä etenkin stressinsäätelyn
hallinnassa. Nina puhuu mielellään myös itsetuntemuksesta, luontosuhteen vahvistamisesta ja luonnon
hyvinvointivaikutuksista kokonaisuutena.
Vaelluskohteista:
1. Viikon ensimmäinen kohde on Monte Giove, 1298 m korkea vuori, jonne huipulle asti vaellus on
varsin vaativa. Alkumatka on kuitenkin mukavan vaihtelevaa ja metsäistä maisemaa tarjoavaa, ja
rinteellä Marcalonessa, 860 m korkeudessa, on viehättävä maatila, jolta on hyvät näkymät ja jossa
on majoitus- ja ruokailumahdollisuus. Käymme täällä syömässä lounaan ja palaamme samaa reittiä
takaisin. Paluumatkalla majapaikkaan käymme kaupassa hankkimassa loppuviikon vaelluseväät ja
välipalat.
2. Toisen päivän kohde on Monte Faie, (1352 m) Val Granden kansallispuistossa, 8 km. Se kuuluu
eteläisen osan suosituimpiin upeiden maisemiensa ja hyvän saavutettavuutensa ansiosta.
Lehtimetsäinen polku nousee kokonaisuudessaan vuoren harjannetta pitkin laaksomaisemien
vilahdellessa molemmin puolin, kunnes huipulta aukeavat henkeäsalpaavat maisemat järville.
Täällä voimme nähdä myös kotkia. Jatkamme vielä harjannetta pitkin paikkaan, jossa ihmisen
toiminta metsätaloudessa näkyy edelleen. Palaamme harjanteen toista puolta lähteen ja vanhan
asuinalueen kautta takaisin samalle polulle, ja voimme poiketa myös Rifugio Fantolilla ennen
kotimatkaa.
3. Viikon kolmas kohde on ihana Villa Taranton kasvitieteellinen puutarha Pallanzassa. Se sai alkunsa
vuonna 1930, jolloin skotlantilainen kapteeni ja kasviharrastaja Neil McEacharn, paluumatkalla
Venetsiasta näki myytävänä olleen huvilan villeine pihoineen ja päätti toteuttaa haaveensa
ennenkuulumattoman kauniista puutarhasta lukuisine kasvilajeineen. Nimensä alue sai kapteenin
esi-isästä, Napoleonin nimittämästä Taranton herttuasta. Alue on 16 hehtaarin laajuinen, ja siellä
kasvaa esimerkiksi 20 000 harvinaista kasvia, yli 80 000 kukkivaa sipulikasvia sekä yli 15 000
reunakasvia peittää alueen lukuisia kukkapenkkejä. Kevät- ja kesäaikaan puutarhassa käy tuhansia
vieraita. Alueella on kahvila-ravintola ja puutarhan piknik-alueella voi syödä myös omia eväitä.
4. Viikon neljäs kohde on Mont´Orfano, yksinäinen vuori (794 m), ja sen kiertävää vaellusreittiä
kutsutaan myös nimellä Sentiero Azzurro, taivaansininen reitti, 9 km. Se on suosittu kevyt-
keskiraskas päiväretkikohde, sillä sen lähtöpaikka on helposti saavutettava aukio Mergozzon
pikkukaupungissa. Aluksi vaellamme ikivanhaa roomalaista tietä asutuksen lomassa ja nousemme
vuoren rinteelle läpi vehmaan lehtimetsän ja teemme rengasreitin. Maisemat ovat upeat.
5. Traffiume -Cavaglio-Traffiume sekä Orrido Anna. Tällä reitillä (n.10 km) kuljemme pitkin ikivanhaa
roomalaista tietä, joka on osa tunnettua historiallista Via Borromeaa (27 km). Reitti kulkee lievästi
nousten rinteeseen rehevän kasvillisuuden lomassa. Näemme metsäpalon jälkiä ja runsaasti
pieneläimiä, kuten sisiliskoja, hepokatteja, perhosia ja lintuja. Rinnettä alas tuleva vesi ryöppyää
monessa kohtaa polun poikki muodostaen myös isompia poukamia ja tarjoten siten myös
uimapaikkoja. Käännymme paluumatkalle ikivanhan kivisillan kohdalla, jolta voi ihailla Rio Cavaglio-
jokea. Poikkeamme Traffiumeen saavuttuamme myös Sant Annan kirkolla, jota on pidetty laakson
symbolisena vartijana. Torrente Cannobino- joki muodostaa tässä leveän kohdan, jossa on
mielenkiintoinen uimapaikka. Sen kristallinkirkas vesi on raikkaan viileää ympäri vuoden.
Vaelluksista ja varusteista yleistä:
Vaellusten yhteydessä pohdimme luonnon terveysvaikutuksista kertynyttä tutkimustietoa ja kokeilemme
mm. luontolähtöisten menetelmien käyttöä psykoterapeutin työssä.
Vaellukset ovat helppoja-melko vaativia ja korkeuserot huomattavia etenkin vuoristoon mentäessä, mutta
pidämme aina riittäviä taukoja.
Kevyet vaelluskengät, polkujuoksukengät tai maastokuvioiset lenkkarit ovat tarpeen. Vaellussauvat ovat
suositeltavat, samoin juomareppu tai -pullo. Uimapuku on tarpeellinen, ja sen voi pukea alle etenkin, jos
on lämmin sää. Sortsit ja t-paita- tyyppinen pukeutuminen riittää perusvarusteeksi.
Kerrospukeutumis- ja vaihtovaatetta ja pikku pyyhe tarvitaan mukaan päiväreppuun. Tarvitset evästä,
välipalaa ja juotavaa ja retkiruokailuvälineet sen mukaan, mitä syöt. Ota mukaan termospullo
kahvia/teetä varten ja retkitermos, jos haluat
nauttia lämmintä ruokaa. Istuinalusta voi olla
hyödyllinen, muista myös aurinkolasit ja -voide
sekä päähine. Pienet ensiapuvälineet ja pieni
pakkaus kipu- ja allergialääkettä voi olla tarpeen.
Tuulen ja kevyen sateen pitävä ohut takki
kannattaa pakata myös mukaan, samoin
pitkälahkeiset housut.
Lämmin kerros iltaan on myös tarpeen, samoin
yöpuku ja korvatulpat ja silmäsuojus, jos olet
herkkäuninen. Valitse rennot vaatteet, joissa
viihdyt.
Tärkeää myös:
Peruutus on mahdollista viimeistään 3kk ennen tapahtuman ajankohtaa, jolloin palautamme maksun 100- prosenttisesti, 2 kk ennen tapahtuman ajankohtaa palautamme 50 % maksusta. Sen jälkeen peruutus ei ole
mahdollista ilman sairausperustetta, joka edellyttää lääkärintodistusta.
Kerro myös mahdollisista muista terveyshaasteista ja allergioista, jos epäilet niiden aiheuttavan rajoitteita, jotta voimme arvioida mahdollisuutesi osallistua retkille turvallisesti. Kerro myös, jos tarvitset erityisruokavaliota. Varmista, että matkavakuutuksesi kattaa myös vapaa-ajan liikunnan. Kuljetusten ajalta (oppaiden kyydissä) sinulle on hankittu lisävakuutusturva.
Tapaamisiin Lago Maggiorella!
Maarit ja Nina sekä Kari