Ajankohtaista

Kävimme perheen kanssa Espanjassa kuumana kesänä 2022. Olimme jo talvella päättäneet, että
kesälomareissu kohdistuu tuttuun Andaluciaan, jossa olemme aiemminkin vierailleet, mutta nyt
tutustumme vuoristoon Aurinkorannikon takana. Sain käsiini tietokirjailija Pentti Korpelan lähes 15 v
vanhan opaskirjan Espanjan Aurinkorannikon patikkareitit ja luin sen kannesta kanteen oikeastaan siltä
istumalta. Reitit vaikuttivat toinen toistaan ihanammilta.


Elokuun 2 ensimmäistä viikkoa eivät lopulta olleet niin kuumia kuin alkukesän uutiset Etelä-Euroopasta oli
antanut olettaa, mutta lämmin oli, kahtena päivänä lämpötila kipusi jopa 40 asteeseen. Vanhuksia oli
menehtynyt esim. Ranskassa kuumuuteen, ja pahin vesipula moneen vuoteen koetteli erityisesti Ranskaa,
Hollantia ja Italiaa. Etelä-Ranskan Alppien jäätiköiden sulaminen oli pahimmassa tapauksessa johtanut
alppikylien vedensaannin ongelmiin kylissä, joissa oli totuttu sulamisvesien käyttöön. Tämä ilmiö ilmeisesti
johtaa lopulta vesipulaan laajemminkin Etelä-Euroopassa.


Vettä kerääntyy ja varastoituu talven aikana Alpeille lumena ja jäänä jäätiköihin, järviin,
pohjavesimuodostumiin ja maaperään. Niistä se sitten hiljalleen vapautuu jään ja lumen sulaessa kevään ja
kesän kuluessa ja valuu jokiin (esimerkiksi Tonava, Rein, Po ja Rhone), jotka saavat alkunsa vuorilta. Näin
vettä on sopivasti tarjolla, kun alankoalueiden omat vesivarastot pienenevät ja veden tarve on
suurimmillaan. Tätä varastointi- ja vapautumisprosessia ylläpitävä vuorovaikutus on nyt uhattuna Alpeilla
ilmastonmuutoksen vuoksi. Sama ilmiö todennäköisesti uhkaa myös Sierra Nevadan vuoristoa Espanjassa.
Espanjassa ei vielä näkynyt merkkejä vesipulasta, vaan niissä joissa, joissa yleensäkin on vettä kesällä, oli
sitä nytkin. Erittäin paljon vettä oli Istanin Rio Verdessä ja melkoisesti myös Rondan alla virtaavassa Rio
Guadalevinissä. Rio Chillarin vettä säännöstellään patoamalla ja ilmeisesti saadaan aikaan teknisin säädöin
tasaisesti ympäri vuoden sopiva vesivirtaama suositulle jokipatikalle, joka päättyy noin 7 km kohdalla
ihanasti kesäkuumalla virkistävään vesiputoukseen.


Vesipatikka olikin meidän perheemme suosikki. Mukana olivat nuorimmaiseni Emil, 18 v, sekä Karin tytär
Pihla, 22 v, ensimmäisen viikon ajan, jolloin majoituimme vanhasta muistista Benalmadenassa,
moottoritien lähellä, josta pääsy vaellusreissuille oli helppoa. Valitsimme vuokra-auton mm.
kauppareissujen vaivattomuuden takia, vaikka Aurinkorannikolla on myös hyvin toimiva julkinen liikenne.
Opaskirjassa useisiin vaelluskohteisiin pääsy oli neuvottu myös julkisin liikennevälinein.


Toisen viikon asustimme mukavassa B&B Casa Verdessä Istanissa, joka on viehättävä eristäytynyt kylä
vuoristossa, vain noin 20 km päässä Marbellasta, mutta elämäntapa siellä tuntui olevan valovuosien päässä
ruuhkaisesta rannikosta. Hyvin kapeat kadut (ja autoilun vaikeus) sekä upeat maisemat vuoristoon ja
tekojärvelle ovat leimallista Istanille. Pääosin hyvinkin iäkkäiden ihmisten viihtyminen toistensa seurassa
kadulle nostetuilla tuoleilla ja puistonpenkeillä herätti huomaamaan, että sosiaalinen elämä varmastikin
tukee terveyttä, turvaa pitkää ikää ja on tietysti etelän lämmössä luontevaa. Istanissa oli myös paljon lapsia,
joten se on elävä kylä jatkossakin.


Ympäristötietoisuuteen on havahduttu myös Espanjassa. Siisteys vaikuttaa lisääntyneen jopa
aurinkorannoilla, joilla lyhyesti poikkesimme. Onhan jatkuvasti tuotu esille mediassa esim. meriin
huuhtoutuvan muovin määrää ja sen vaikutuksia meren eliöstölle.
Vuoristossa oli sitäkin siistimpää. Roskia ei näkynyt juuri missään, ja se saattaa kertoa myös retkeilyä
harrastavien ihmisten asenteesta ja kunnioituksesta luontoa kohtaan. Edes tupakantumppeja ei juuri
havaittu.

 

Näimme tuon kahden viikon aikana odottamattoman paljon eläimiä. Nuoret kuvasivat mm. matelijoita,
jotka sitten tunnistimme Välimeren kameleontiksi ja gekkoliskoksi. Näimme salamantereita, sammakoita,
sisiliskoja, perhosia ja sudenkorentoja, joita oli useita eri kokoisia ja värisiä. Kaskaat metelöivät enemmän
kuin näkyvät, mutta onnistuimme kuvaamaan sellaisen.
Näimme valtavasti lintuja, monia pikkulintuja ja ilmassa lenteleviä haukkoja, ja joskus useamman yksilön
parvi esim. sepelkyyhkyjä pelmahti lentoon, kun lähestyimme vaeltaen. Näimme peuralauman ja supikoiran
ylittävän joen. Silmiini osui 2 vesikilpikonnaa päällekkäin kahlatessani Rio Verdessä ja samassa joessa
näimme käärmeen pyydystävän ja väsyttävän ateriakseen kalan.
Joissa oli paljon kaloja, ja vedet olivat hämmentävän puhtaat ja kirkkaat. Sen vuoksi ja kuumuudenkin takia
uimme kaikissa joissa, joissa vain pystyimme, kun löytyi sopiva tasku eli veden täyttämä syvänne.


Elokuun alussa olivat monet kesäkukat jo ohi kukkineet ja luonnossa päävärit olivat kuivuvien kasvinosien
keltainen ja ikivihantien puiden ja pensaiden vihreä. Vuoristossa on paljon mm. piikkipensaita, ja ainut
selvästi myrkyllinen kasvi siellä kukki edelleen, nimittäin oleanteri. Sitä ei pidä laittaa suuhunsa, ilmeisesti ei
myöskään kovin paljon kosketella, mutta sen kauniita kukkia voi ihailla ympäri vuoden.


Selvästi vaarallisia eläimiä Espanjan luonnossa ei juuri ole, paitsi tietysti kyyt ja suurpedot, jotka karttavat
ihmistä siellä kuten Suomessakin. Kaikkiaan Espanjassa on monipuolista, villiä luontoa heti Aurinkorannikon
takana, suhteellisen helposti saavutettavissa, mutta se täytyy vain uskaltaa löytää.